salapaavola.net 

Hyvinkään vihreiden arvioita ehdokkaastaan

- Sinikka Ala-Paavola on maanläheinen kosmopoliitti. Hän on paras mahdollinen ehdokas ajamaan meille vihreille tärkeitä asioita, Hyvinkään vihreiden puheenjohtaja Pami Sten luonnehtii.

- Sinikka on pitkänlinjan kansalaisjärjestötoiminnan ja politiikan taitaja, joka kompromissihakuisella työskentelytavallaan nauttii laajaa luottamusta yli puoluerajojen, kehuu puolestaan kaupunginhallituksen jäsen Aki Korpela puoluetoveriaan.

Miksi ehdokkaaksi?

- Eduskuntavaaliehdokkaaksi lähteminen oli minulle pitkän harkinnan tulos. Kun minua viime keväänä pyydettiin harkitsemaan ehdokkaaksi lähtöä, olin vilpittömästi hämmästynyt. Toisaalta ehdokkuus tässä elämänvaiheessa ja kokemuksella tuntuu hyvältä. Isoäitinä elämänkaaren eri vaiheet ovat minulle kaikki aidosti läsnä. Lasteni perheet asuvat kaikki Hyvinkäällä ja lähiympäristössä, joten ihanat lapsenlapseni pitävät minut mukana alle kouluikäisten maailmassa. Saan vaikuttua päivittäin nuorison energiasta ja tulevaisuudenuskosta työssäni Sveitsin lukiossa. Hoidan iäkästä äitiäni Kuopiossa lomilla ja useina viikonloppuina vuodessa, joten hänen kauttaan olen päässyt osalliseksi vanhustenhuollon arkeen tämän päivän Suomessa. 

 - Toimin monessa kansalaisjärjestössä, joista tärkein edelleen on UNIFEM. Paikallisesti tällä hetkellä ajankohtaisin on maahanmuuttajien parissa tekemäni työ SPR:n kautta.

- Haluan ehdokkaana nostaa keskusteluun ennaltaehkäisyn tärkeyden kaikilla toimialoilla niin kaupungin budjettikiemuroissa kuin kansallisestikin. Olemme liikaa jämähtäneet pakko­säästämiseen vuosi kerrallaan ja unohtaneet pitkän tähtäimen suunnittelun ja toiminnan, joka kantaisi runsaasti hedelmää vuosien päästä.

KÖYHDYTETYT NAISET

YK:n huippukokous (Major Event) on vuosituhattavoitteita tarkastellessaan joutunut toteamaan, ettei köyhyyden puolittaminen ole toteutunut toivotulla tavalla. Keskimääräinen vauraus on joillakin alueilla lisääntynyt, mutta tuloerot ovat samalla kärjistyneet. . Köyhdyttämisestä puhutaan silloin, kun kyllä tiedetään millä toimenpiteillä köyhyyttä voitaisiin vähentää, mutta niihin ei ole ryhdytty.

Valtaosa maailman köyhistä on edelleen naisia. Voidaankin esittää kaksi samankaltaista, mutta kuitenkin erisisältöistä kysymystä: Miksi naiset ovat köyhiä? Miksi köyhät ovat naisia?

Naiset tekevät kovasti töitä, miksi he eivät pääse köyhyydestä? UNIFEMin julkaisu ”Naiset, työ ja köyhyys”  (Women, Work, and Poverty, 2005) antaa useita vastauksia seka joitakin ratkaisuehdotuksia näihin kysymyksiin.

Koulutuksen puute tai sen vähäisyys ovat meille tutuin syy siihen etteivät naiset työllisty virallisella sektorilla. Virallinen sektori käyttää heitä myös joustotyövoimana työvoiman tarpeen vaihdellessa. Työtehtävien koneellistuminen ja automaatio vaikuttavat ensimmäisenä ja eniten naisten työllisyyteen.

Kehitysmaissa valtaosa  työvoimasta toimii epävirallisella sektorilla, missä sopimuksia ei tehdä eikä noudateta. Heistä suurin osa on naisia. Nuo työpaikat ovat turvattomia ja huonosti palkattuja, osa naisista tekee työtä – mm perheyrityksissä – kokonaan ilman palkkaa.

Koska köyhyyden poistamisessa maailmanlaajuisesti naiset ovat avainasemassa, on ehdottoman tärkeää, että naiset pääsevät neuvottelemaan työhönsä liittyvistä ehdoista, ja että talouspoliiittinen strategia ottaa huomioon epävirallisen sektorin osana maan taloutta.  Epävirallinesen sektorin toiminta ei myöskään ole kustannustehokasta, joten monista syistä johtuen on välttämätöntä, että epävirallista sektoria aletaan järjestelmällisesti ”virallistaa”.

Yhtenä keinona on mainittu gender-budjetoinnin kaltainen epävirallisen talouden budjettianalyysi, joka määrittelee miten hallituksen eri toimenpiteet vaikuttavat epävirallisella sektorilla toimivien mahdollisuuksiin päästä osallisiksi normaaleista työelämän etuisuuksista ja työllisyysturvasta.

Mitä me Suomen UNIFEMissa sitten voimme tehdä? Me voimme edelleenkin tukea naisten eriasteista koulutusta, sillä siinä piilee heidän mahdollisuutensa päästä itse vaikuttamaan tilanteensa paranemiseen.

Sinikka Ala-Paavola

puheenjohtaja

Palaa alkuun

Hyvinkään Vihreät Kulutusjuhlista

Jos kaikki maapallon asukkaat kuluttaisivat kuten me suomalaiset, tarvittaisiin useita maapalloja, jotta ympäristö sen kestäisi. Vihreiden lähtökohta on aina kulutuksen pienentäminen ja tavaroiden kierrätys, sekä jätteiden ja päästöjen vähentäminen .

Me Vihreät emme halua kaupallisia paratiiseja. Päivittäiset tavarat ostamme mieluiten lähikaupasta.

Kauppakeskuksia kuitenkin rakennetaan, ja silloin haluamme olla mukana vaikuttamassa siihen, miten ne toteutetaan, ja siihen, että ne - jos se ylipäätään on mahdollista - oikeasti lisäävät kaupungin viihtyisyyttä, ja että turhaa liikennöintiä vältetään.

Hyvinkään keskustakorttelin kaavoituspäätös oli tehty kaupunginhallituksessa, ja asia tuotiin kaupunginvaltuustoon vain tiedoksi. Nyt on todellakin aika kuunnella kaupunkilaisia, lausuntokierrokset ovat meneillään.

Aktiivinen Aamupostin lukija oli huolissaan valtuuston kokouksen myöhäisestä alkamisesta. Ennen varsinaista kokousta valtuutetuille esiteltiin Hyvinkään kaupungin vanhus- ja vammaispoliittiset strategiat. Sekin on hyvä asia, eikö totta?

Ovatko Vihreät sitten myyneet sielunsa päästäkseen ”herrojen kabinetteihin”? Hyvän hallintotavan mukaisesti Hyvinkäällä jaetaan paikat kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa kaupunginvaltuutettujen määrän perusteella. Vihreillä on yksi paikka näissä kussakin kuten muillain samankokoisilla ryhmillä. Näistä paikoista meidän ei tarvitse käydä kauppaa ja niistä käsin teemme parhaamme.

Sinikka Ala-Paavola

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja

Palaa alkuun

Kuuluuko naisten ääni Suomessa?  UNIFEM-AKSELIN pääkirjoitus:

Eduskuntavaalit ovat jo aivan kohta ovella. Tiedätkö sinä mitä ehdokkaasi ajattelee kehityshteistyömäärärahoista; niiden nykyisestä määrästä, mahdollisesta nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, noston aikataulusta, avun kohdentamisesta? Vielä  ehtii vaalitentteihin mukaan, ja jos ei ehdi järjestääomaa UNIFEM-tenttiä, niinkuin Kainuussa tehtiin, voi ainakin kysyä asiasta.

Oman vaalikeskustelun järjestämisen hyvä puoli on se, että ehdokkailla on mahdollisuus etukäteen perehtyä aiheeseen, ja ellei heillä ennestään ole ollut asiasta mielipidettä, nyt se ainakin alkaa muotoutua. Kajaanissa paikalle saapui kuusitoista ehdokasta, joilla oli verrattain hyvät tiedot siitä, mitä UNIFEM tekee, ja selkeä käsitys siitä, mitä he odottavat kehitysyhteistyöltä.

Kukaan ei myöskään kyseenalaistanut asian liittymistä Suomen eduskuntavaaleihin. Asiahan on paljon laajempi kuin vain määrärahojen suuruudesta päättäminen. Myös määrärahojen kohdentaminen naisten aseman parantamiseen koettiin tärkeäksi. Monet teollisuusmaissa hallitus- ja eduskuntatasolla tehtävät päätökset vaikuttavat kehitysmaihin ja niissä asuvien naisten elämään, ei vähiten kauppapolitiikkaan ja rauhanturvatehtäviin liittyvät ratkaisut.

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 edellyttää naisten mukaanottamista rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen, mutta jotta naiset voisivat täysipainoisesti osallistua neuvotteluihin, he tarvitsevat lisää koulutusta, eivätkä ainoastaan ne lähes 600 miljoonaa lukutaidotonta naista, vaan myös muut. Suomalaiset vaikuttajat ovat jo monissa kansainvälisissä yhteyksissä ottaneet esille naisten tarpeet, joskus taas suorastaan unohtaneet ne erikseen mainita, koska heille asia on niin itsestään selvä. Mehän kuulumme niiden neljän valtion joukkoon maailmassa, joissa YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan tasa-arvo on parhaiten toteutunut. Silti meilläkin gender-budjetointi on vielä lapsenkengissään ja lainsäädännön sukupuolivaikutusten arvioinnista vasta vähän tuloksia. Ja olikos se niin, että osastopäällikkötasolla valtionhallinnossa on vain 5% naisia.

Sinikka Ala-Paavola

Suomen UNIFEMin puheenjohtaja

Palaa alkuun

”Köyhyys on toisen maata luvatta viljelevä äiti, jonka majan viranomaiset ovat rikkoneet syistä, joita hän ei voi ymmärtää.” (filippiiniläisen slummiasukkaan määritelmä)

Köyhyys on vaikein ongelma maailmassa. Henkilötasolla se aiheuttaa aliravitsemusta, sairauksia, nälkää, jopa nälkäkuolemia, alkoholismia, väkivaltaa jne, ja valtiollisella tasolla se aiheuttaa nälänhätää, sosiaalisia ongelmia, ympäristöongelmia sekä sotia.

Maailmassa on tällä hetkellä n. 1.3 miljardia ihmistä, joiden tulot ovat alle 1$ päivässä. Siis enemmän kuin joka kuudes maapallon asukas. Alle viisivuotiaita aliravittuja lapsia on melkein 160 miljoonaa. Heille eivät äidit ole pystyneet hankkimaan riittävästi ruokaa tai  ruoka on liian yksipuolista , puutteellisesta hygieniasta johtuen aiheuttaa sairauksia ja ruoan mukana saadut loiset aiheuttavat anemiaa, joka usein johtaa varhaiseen kuolemaan.

Jos köyhyys pystytään poistamaan, tai jos sitä pystytään edes lievittämään, voidaan havaita monien edellä mainittujen ongelmien samalla pienenevän, jotkut niistä saadaan saman tien poistetuksi. Itse asiassa YK:n raporttien mukaan absoluuttisen köyhyyden poistaminen tämän uuden millenniumin ensimmäisten vuosikymmenien aikana on täysin mahdollista.  Siihen on varaa ja se on moraalisesti välttämätöntä. Kysymys on siitä, löytyykö poliittista tahtoa.

Köyhyyden lievittymisen kanssa käsi kädessä kulkee tietysti koulutus. Elintason kohoaminen ja koulutustason nouseminen ovat ehdottomia edellytyksiä maailman väestöongelman ratkaisemiselle. Ja tietenkin myös sille, että ruoka jakautuu tasaisemmin kaikkiin suihin myös kehitysmaissa. Monissa köyhissä maissa , myös Kiinassa, perinteiseen tervehtimiseen sisältyy kysymys: oletko syönyt?

Kun sitten tarkastellaan keitä ovat maailman köyhät, havaitaan, että suurin osa heistä on naisia ja tyttöjä. Monien kehitysmaiden kulttuuriin kuuluu, että miehet ja pojat syövät ensin ja naiset ja tytöt sitten, jos ruokaa jää. Ja täytyyhän sitä vähän jäädä, että hoitavat pellot, nämä kehitysmaiden ruokaturvaajat.

Siirtykäämme hetkeksi Namibiaan. Namibian 1.5 miljoonaisen väestön enemmistö on eri heimoihin kuuluvia afrikkalaisia, siis mustaihoisia. Suurin osa heistä, noin miljoona,  asuu Namibian pohjoisimmissa osissa Ambo-Kavangon ja Kaprivin alueella. Suurinta osaa muusta maasta hallinnoivat vaaleaihoiset pääasiassa saksalaisten, hollantilaisten ja englantilaisten jälkeläiset. Näiden alueiden välillä jouduttiin ennenvanhaan näyttämään passi. Nyt kulku on rajoitettu vain eläimiltä, etteivät pohjoisen taudit leviä suurtilallisten karjoihin. Sanomatta on selvää, että etelän viljelijöillä on tarvittavat laitteet ja koneet , tilapäistyövoimaa, miehiä, riittää palkattavaksi pohjoisesta. Vilja myydään pääasiassa Etelä-Afikkaan ja tulot jäävät vauraan etelän taskuihin, sikäli kun ylipäätään jäävät Namibiaan. Pohjoisessa harjoitetaan kotitarveviljelyä primitiivisissä oloissa.

Tämä perheiden elatukseen tarkoitettu ruoan tuotanto on Afrikassa 80 prosenttisesti naisten käsissä. Naiset ahertavat pelloilla pitkiä päiviä, ilman koneita, eivätkä kuokatkaan, joihin he joutuvat turvautumaan , ole ylen häävejä. Apuna heillä on tyttäret, joskus myös poikia, jotka on sitä varten otettu koulusta

Hallitukset antavat yleisesti enemmän tukea miesten hallinnoiman vientiviljan tuotantoon kuin kotimaassa syötävän naisten kasvattaman viljan tuotantoon. Päätökset, jotka koskevat kuljetuksia, polttoainetta, rahavirtoja ja tuontipolitiikkaa, ovat yleensä miesten tekemiä, mutta vaikuttavat suuresti naisten elämään ja niihin markkinointivalintoihin, joita he joutuvat tekemään. Heidän tarpeitaan ei huomioida ja lopulta kaikki joutuvat kärsimään. Kestävä kehitys edellyttää, että kotimainen ruoantuotanto ja ruoan vientisektori ovat yhtä lailla kaikilla mielessä, ja että poliitikot myöntävät, että naiset ovat avainasemassa maansa ruokaturvakysymyksissä.

Millainen on sitten viljelijänainen, joka aika heikosti selviää ruokaturvatehtävästään? Hän on luultavasti aliravittu, liian monien ja liian nuorena alkaneiden raskauksien ja synnytysten rasittama. Hän on todennäköisesti myös miehensä säännöllisesti pahoinpitelemä. Hän ei todennäköisesti osaa lukea. Kolme neljästä lukutaidottomasta maailmassa on naisia.

Kuvitelkaa millaista vahinkoa syntyy, kun ei osata lukea torjunta- ja lannoiteohjeita. Näitä aineita joudutaan kuitenkin silti käyttämään. Tällaiset viljelijänaiset ovat uhka sekä itselleen, että ympäristölleen. Jos naisemme viljelee vihanneksia ja myy niitä torilla, on hyvä jos hän osaa laskea ja tunnistaa erilaisia rahoja. Näin ei läheskään aina vielä ole, vaan apua joudutaan pyytämään muilta myyjiltä, kenties jopa asiakkaalta.

Jos naisviljelijämme on saanut tietoa ja oppia  uudemmista ja tehokkaamista menetelmistä, on niiden toteuttamisen esteenä yleensä rahan puute. Monissa maissa naiset eivät voi omistaa mitään eivätkä myöskään ole pankkitoimikelpoisia. Ellei aviomies, isä, veli tai muu miespuolinen henkilö tule apuun, ei naisella ole toiveita saada esimerkiksi lainaa pankista. Tämä on joskus hankalaa. Naiset ovat käytännössä usein yksinhuoltajia, sillä mies on matkustanut työn perässä muualle eikä ole muistanut tai halunnut tulla takaisin. Vielä hankalampaa on jos nainen jää leskeksi, sillä tuolloin saattavat miehen sukulaiset tulla ja vaatia vaikkapa perheen maatilkun tai ainoan lehmän. Omaisuutta voi olla vain miehellä ja se siis kuuluu hänen sukulaisilleen.

Tällaisessa tapauksessa naiset voivat saada apua erilaisten järjestöjen, kuten YK:n ja UNIFEMin kiertävistä rahastoista ja mikroluotoista. Myös kehitysmaiden naisten perustamat omat yhteistyöryhmät ovat usein saaneet pankkitoimikelpoisuuden. Paitsi raha myös kuljetukset ovat suuri ongelma pitkien välimatkojen takia . Siellä täällä naiset ovat myös lyöttäytyneet yhteen ja perustaneet erilaisia kuljetuspooleja, joilla saavat tuotteensa toreille myyntiin. Matka käy joutuisammin ja enemmän tavaraa saadaan tuoreempana torille.

Kohtuuden nimessä on sanottava, että monissa maissa on säädetty lakeja naisten aseman parantamiseksi, mutta niitä ei pystytä valvomaan ja vanha käytäntö on niin syvälle juurtunut kansan mieliin, etteivät he osaa edes perätä oikeuksiaan.

Äsken mainittujen luottojen lisäksi UNIFEM toimii kehitysmaissa rahoittaen koulutusta, jonka tavoitteena on antaa naisille valmiudet perheen elatukseen, pienyritystoimintaan, asioidensa hoitoon ja vähitellen myös maansa asioiden hoitoon. Suomen UNIFEMin nimikkohankkeet ovat useimmiten kohdistuneet maaseudun naisiin, sillä siellä koulutuksen ja avun tarve on ollut huutavin. Näin esimerkiksi Keniassa, Namibiassa, Mosambikissa ja monissa muissa kohteissa. Nyt vireillä oleva hanke kohdistuu useiden eteläisen Afrikan maiden vammaisiin naisiin.

Globalisaatio ja ylikansalliset yritykset ovat tuoneet mukanaan lisää haasteita kehitysmaiden naisille ja niille, joiden tavoitteena on naisten aseman parantaminen. Maailman pienenemisessä  myönteisenä  myönteisenä seikkana voitanee pitää sitä, että tieto kulkee vaivattomammin ja naisten ongelmat tulevat kaikkien tietoisuuteen. Toisaalta, globalisaatiosta ovat kärsineet nimenomaan köyhimmät naiset. Työolosuhteet ovat monilla aloillaesimerkiksi hedelmien, kahvin ym tuotannossa kestämättömät. Työterveys ja ympäristökysymykset eivät ole kiinnostaneet monikansallisia yhtiöitä, vaan matalapalkkaista nais- ja lapsityövoimaa on käytetty sumeilematta joustotyövoimana. Globalisaatiolla ei tätä nykyä ole riittävää hallintajärjestelmää, enkä usko että myöskään ”reilun kaupan” kannattajat ovat riittävä ryhmä turvaamaan terveellistä ja inhimillistä työympäristöä kehitysmaissa. Kysymys on siis siitä millainen moraali on markkinavoimilla.

Lopuksi vielä mielikuva läntisestä Afrikasta. Kaukaisessa vuoristokylässä, tuskin autolla ajettavan tien ja kyläpolun risteyksessä, fonio- eli vuoristoriisipellon laidalla, istui suurehko joukko miehiä. Kaikki istuivat hiljaa ja surullisina pienen mytyn äärellä. Lapsi oli kuollut. Kysymykset risteilivät pohjoismaisen matkaajan mielessä. Mikä oli aiheuttanut tämänkin lapsen kuoleman? Vastausta emme tietenkään saaneet. Mutta toiseen kysymykseen saimme. Missä ovat kaikki naiset? Miten niin? Pellolla tietysti, työssä, ja senjälkeen kotona jauhamassa maissia ja valmistamassa ruokaa. Surunkin keskellä naiset jatkavat ruoan turvaamista miten kuten osaavat ja jaksavat.

Sinikka Ala-Paavola      Suomen UNIFEM

Palaa alkuun

Your Exellency, Ms Louise Fréchette, The Honorary  President of the Central Union of Women´s organisationsa in Finland,  and of UNIFEM Finland Mrs Helvi Sipilä, exellencies, distinguished guests,     

mina damer och herrar, hyvät naiset ja herrat

On suuri ilo saada toivottaa teidät tervetulleiksi tähän kymmenenteen Helvi  Sipilä –luentotilaisuuteen. Vuosi 2001 on juhlavuosi monessa mielessä. Tänä YK:n vapaaehtois-toiminnan vuonna Naisjärjestöjen Keskusliitto viettää 90-vuotisjuhliaan ja Suomen UNIFEM täyttää pyöreät 20 vuotta. Olemme iloisia, että olemme saaneet näitä syntymäpäiviä juhlistamaan puhujan  YK:n huipulta

It is, indeed,  an honour to be standing here today to welcome you to this year´s Helvi Sipilä lecture. Eleven years ago The International Women´s Day Fund was founded to organise the annual lecture carrying the name of Helvi Sipilä.

 The purpose of these lectures is to highlight the achievements of women both here in Finland and in the rest of the world, and to emphasize the importance of the role of women in society: - in decision making, in conflict prevention and conflict resolution, in the economic welfare of families and countries, in the fight against violence, trafficking of women and so on, actually an endless number of issues.

Also, this lecture series is a tribute to Mrs Helvi Sipilä´s work for women everywhere. She is our prime example; in her biography the expression ”the first Finnish woman to …” appears time and again: the first Finnish woman to run for the presidency of the republic, the first Finnish woman to hold a high office in the United Nations, the first Finnish woman to have her own law office. It seems that the word impossible doesn´t belong to Helvi Sipilä´s vocabulary. If something cannot be done it may be illegal or immoral, but not impossible. Some things just take a little longer.

Other women have, of course, followed suit. We are happy to have so many of you here with us today.

 The women invited to give the Helvi Sipilä lectures all hold key positions in society, both in Finland and abroad so acting as inspiration for the rest of us to take initiative and to take responsibility.

Världen blir mindre för var dag som går. Med telekommunikationsnäten blir det allt lättare för oss att få veta hur kvinnorna världen över har det. Det är helt enkelt omöjligt att vända ryggen till. Det gäller att ta i och göra något. Ingenting är omöjligt, vissa saker kanske bara tar lite längre tid. Och tagit i, det har sannerligen  många av de närvarande kvinnorna gjort, inte minst vår hedersordförande Helvi Sipilä. Mina damer och herrar, det är en stor ära att få önska er alla välkomna till denna tionde  Helvi Sipilä föreläsning.

Ladies and gentlemen, we are particularly honoured today to welcome as our eleventh speaker (last year we had two speakers) Ms Louise  Fréchette, Deputy Secretary General of the United Nations, who holds the highest position ever held by a woman within the United Nations. We will first hear some more music played by these two delightful young men , and after that we shall hear Ms Louise Fréchette.

Vielä kerran, TERVETULOA  kuuntelemaan tätä juhlavuoden HS luentoa

Palaa alkuun

UNIFEM-AKSELI                             Pääkirjoitus                      20.4.2004

Tulosodotuksia

Tämän vuoden ensimmäinen kvartaali on eletty, viime vuoden tulos ja toimintakertomus on tarkastettu. Vuoden 2003 tulos oli odotusten mukainen – ei kuitenkaan toiveiden, sillä toiveiden tynnyrissä on niin paljon; on maailmanrauha, naisten ja tyttöjen toteutuneet ihmisoikeudet, köyhyyden lieventyminen jne.

Ja kuitenkin meidän on lähdettävä siitä ajatuksesta, että “toivoa on”.

Jos asettaisimme tavoitteemme vuosineljänneksittäin, niinkuin liike-elämässä on tapana, olisi nyt varmaankin tulosvaroituksen paikka. Naisten asema ei ole parantunut siinä tahdissa kuin toivoimme. Työtä on tehty ja rahaa on palanut, mistä siis kiikastaa?Sanotaan, että asenteiden ja kulttuurien muuttuminen vie ainakin yhden sukupolven ajan, ehkäpä useammankin. Mutta se vaatii jatkuvaa ponnistelua, jotta aika sitten lopulta on kypsä. Se vaatii uskoa.

On arvioitu, että noin 80 prosenttia Afganistanin naisista on lukutaidottomia. Ei voi olettaa, että afgaaninaiset vielä pitkään aikaan pystyvät täydellä rintamalla ottamaan vastuuta  yhteiskunnallisista asioista. He tarvitsevat koulutusta ja tukea niin monissa asioissa, he tarvitsevat terveydenhuoltoa ja traumaterapiaa, he tarvitsevat turvallisia paikkoja, kuten naisten keskuksia, ja he tarvitsevat UNIFEMia perustamaan ja ylläpitämään noita keskuksia. Eli toisin sanoen: he tarvitsevat myös meitä.

Paineet naisten palauttamiseksi kodin seinien sisäpuolelle ja burkan alle ovat kovat,

eivätkä monet ole vielä uskaltautunnetkaan esiin. Koulua käyviä tyttöjä uhkaillaan siellä, missä kouluja jo on toiminnassa, mutta opinhalu on heillä valtava ja he jatkavat urhoollisesti opiskeluaan. Kuten tiedämme, ei tilanne ole vielä lähelläkään vakaata. Ja kuitenkin, edistystäkin on saatu aikaan. Se ei vain ole niin nopeata kuin soisimme.

Suomen UNIFEMin edustajien käytyä toukokuussa paikan päällä tutustumassa naisten keskuksiin, tiedämme tarkemmin  mitä kaikkea tarvitaan ja voimmeko antaa muutakin apua kuin rahoitustukea.

Irakin kaaoksen yhtenä selityksenä on pidetty sitä, että sodanjälkeinen jälleenrakennus ei käynnistynyt itse asiassa ollenkaan. En voi olla miettimättä millainen tilanne olisi, jos koko tapahtumaketjun ajan olisi noudatettu YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1325 ja naiset otettu mukaan konfliktinehkäisyyn, rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen. Irakissa on runsaasti korkeasti koulutettuja naisia, mutta ainakaan uutiskuvien perusteella heitä ei neuvottelutilanteissa näy. “Se ei kuulu heidän kulttuuriinsa” on tietenkin todennäköinen selitys. Mutta eikö Irakinkin väestöstä noin puolet ole naisia? Ei siis ollenkaan mikään vähäpätöinen vähemmistöryhmä. Millainen määrä käyttämätöntä viisautta.

Ulkoministeriön Tuhat ja yksi askelta –kampanjan puitteissa vieraaksemme saapuu naisjärjestöjen edustajia Marokosta ja Irakista. Saamme ensi käden tietoa naisten tilanteesta arabimaissa. Verkostoituminen ja tiedon kulku nykyaikaisen informaatioteknologian avulla tuovat uutta toivoa naisille eri puolilla maailmaa.

Ja me Suomen UNIFEMissa jatkamme ponnisteluja kotipaikkakunnillamme, sillä  TOIVOA ON !  Tuo lausahdushan on peräisin Elisabeth Rehnin ja Ellen Johnson Sirleafin rapotista “Sota, rauha, naiset”.

Toivotan hyvää kevättä ja menestystä mahdollisuuksien toreille, yöjuoksuille, messuille, näyttelyille, teatteriesityksille, konserteille, arpajaisille, lounaille, myyjäisille, jäsenhankintakampanjoille ja kaikille mahdollisille tapahtumille, mitä suinkin keksimme järjestää. Meidän tukeamme tarvitaan.

Sinikka Ala-Paavola, puheenjohtaja

Kestävä rauha ja turvallisuus eivät koskaan voi perustua toisen osapuolen riistoon tai nöyryytykseen. Tämän ovat ymmärtäneet naiset, jotka kaikesta kokemastaan huolimatta ovat ryhtyneet rakentamaan sodanjälkeistä yhteiskuntaansa, toinen toistaan tukien. He ovat samoja naisia, joita on häikäilemättömästi käytetty aseellisten konfliktien strategisena välineenä. Naisia on raiskattu, kidutettu ja silvottu, heihin on tahallisesti tartutettu HIV/AIDS, heitä on siepattu sotilaiden leireihin orjatyövoimaksi ja seksiorjiksi. Monet heistä ovat menettäneet perheensä, kotinsa ja omaisuutensa.

Hämmästyttävää kyllä he eivät ole kokonaan menettäneet toivoaan. Se mitä he haluaisivat nyt, on koulutusta ja mahdollisuuden osallistua maansa jälleenrakennukseen ja sitä koskevaan päätöksentekoon yhdenvertaisina miesten kanssa.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti lokakuussa 2000 päätöslauselman 1325, jonka mukaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi naisten tulee saada osallistua rauhaa koskevaan päätöksentekoon ja rauhan rakentamiseen. Vastauksena päätöslauselmalle Noeleen Heyzer, UNIFEMin eli YK:n naisten kehitysrahaston johtaja, nimitti suomalaisen Elisabeth Rehnin ja liberialaisen Ellen Johnson Sirleafin riippumattomiksi asiantuntijoiksi arvioimaan aseellisten konfliktien vaikutusta naisten elämään ja heidän asemaansa jälleenrakennuksen aikana. Asiantuntijoiden kriisialueille tekemien matkojen tuloksena syntyi raportti ”Women, War and Peace”. Se on kokonaisuudessaan luettavissa suomenkielisenä Suomen UNIFEMin sivuilla osoitteessa www.suomenunifem.fi ja englanniksi osoitteessa www.unifem.org